Thursday, July 18, 2013

FAQ

Ihmiset pruukaavat kyselemään kaikenlaista, oleellista ja outoa. Frequently asked questions, ja vastaukset, olkaapa hyvä!


Ovatko ruskeiden kanojen munat ruskeita ja valkoisten valkoisia?

Ovat. 

Miksi?

Ei aavistustakaan.

Mistä kanat pissii?

Kana ei pissi, kana kakkaa. Siitä se mainoskin on tullut.

Mitä ne syö?

Kaikkea, mutta avokado ja sipuli tappaa. Äiti muistelee myös että backinthedays kanoille syötettiin rehuna silakkaa, kunnes kananmunien maku alkoi olla kalaisa ja asiakkaat alkoivat valittaa. Kanat syövät myös kananmunia, ja lihaa, mutta pääasiassa vihanneksia, jyviä, kalkkia, soraa (kivitaskuun)... Meillä ruokavalio muodostuu keittiön jätteistä (valmista ruokaa ei anneta, ollaan ahneita ja syödään kaikki itse). Periaatteessa kaikki mikä ei ole voimakkaasti maustettu tai suolattu, ilmeisesti käy. Rehu täydentää ruokaympyrän.

Käykö teillä ketut kuolaamassa?

Naapuri on ollut kettuvahdissa, mutta eivät ole ainakaan vielä raportoineet repolaisista. Häkin sivuille kaivettiin maahan 30 cm verkkoa, ettei kettu kaivaisi itseään sisälle. Tähän asti se on ennemminkin estänyt kanojen kaivuut ulos. 

Mistä kanoja saa?

Haettiin omamme Tuusulasta, Lassilan luomutilalta. Kanoja saa kuulemma myös munatehtailta, jossa ovat pistämässä kanoja eläkkeelle (eli koko ajan). Jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa nyttemmin omaan korvaani aika eettiseltä. Että antaa pidennetyn, mukavan elämän vielä munivalle kanalle. Myöhemmin kanan kohtalo minkinrehuna vaihtuu arvostetuksi paikaksi juhla-ateriassa. On niitä paikkoja vaikka kuinka, kunhan googlettaa. Mutta älä osta kanoja auton takakontista, voivat olla salakuljetettuja ties mistä ja kuljettaa mukanaan tauteja joita ei Suomeen haluta. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi kukaan haluaisi ostaa yhtään mitään parkkipaikalla auton takakontista. En osta mitään edes puhelinmyyjiltä koska ovat liian epäilyttäviä.

Mitä te teette niille syksyllä?

Rakennetaan talvikoppi, pistetään pataan tai palautetaan Tuusulaan.

Mitkä niiden nimet on?

Impi, Hertta, Vieno ja Raili

Eikun ne toiset?

KFC, Mc Nugget, Kievin Kana ja Kukkoa viinissä

Karkaako ne jos oven jättää auki?

Joo, ja onhan koira sisällä? Mutta eivät ne kauaksi lähde. Tähän asti ovat pysyneet hyvin pihassa. Ei kuitenkaan jätetä niitä pitkiksi ajoiksi oman onnensa nojaan. Syövät ensinnäkin mangoldit kasvimaasta ja tiekin on aika lähellä. Ei myöskään pidetä paimen/lintukoiraa samaan aikaan irti. Pedon vaistot tuppaavat pyrkimään pintaan.  

Paljon ne munivat?

Melkein neljä tulee päivässä.

Ai YHDELTÄ!

No ei.

Millon arvioit että alatte pääsemään lähelle rajakustannuksia? (Erikoiskysymys töistä)

mitä? En toudellakaan uskalla laskea, mutta sanotaanko että ainakin vielä se kalleinkin luomumuna siinä kalleimmassa kaupassa on halvempi.


No comments:

Post a Comment