Munareseptien klassikko no. 2. Pinaattikeitto. Kyllä on. Ilman munaa ei ole pinaattikeittoa.
Suosin ruokia joiden valmistusaineet löytyy jotakuinkin kotoa ilman suunnitelmallista kaupassakäyntiä. Tähänkin löytyi pinaatit pihalta ja kaapista maitoa, voita ja jauhoja. Muuta ei juuri tarvita. Käsittämättömän simppeli ruoka.
Mutta kuten monessa muussakin, ei tässäkään kannata turhanpäitten sniiduilla. Voita tulee hyvä nokare, kulutusmaito olisi parasta ja lautaselle ainakin kaksi munanpuolikasta.
Resepti meni jotakuinkin näin.
Pinaattikeitto neljälle (tai kahdelle nälkäiselle)
250 g tuoretta pinaattia
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
valkopippuria
suolaa
ripaus muskottipähkinöitä
keitettyjä kananmunia niin monta kuin syöjät haluaa
Keitä pinaatinlehtiä maltillisessa määrässä kiehuvaa vettä pari minuuttia. Valuta vesi pois ja silppua pienemmäksi.
Kattila takaisin levylle ja pohjan lämmetessä ja kuivuessa laita voi sulamaan ja lisää hetikohta jauhot samalla sekoittaen. Lisää tilkka maitoa (jos jaksat lämmittää sen etukäteen, menee helpommin), hämmennä samalla. Koita olla aiheuttamatta paakkuja ja lisää maitoa muutama desi hitaasti, loput huolettomammin.
Tämän jälkeen voit myös lisätä pinaatin ja maustaa keiton. Älä poistu kovin kauaksi kattilasta, keitto vaatii hämmentämistä ettei pala pohjaan. Keitä noin 10 minuuttia, sen pitäisi kiehahtaa.
Soseuta sauvasekoittimella haluamaasi sileyteen ja syö pois!
No comments:
Post a Comment