Lapiohommia

Ne havaitsevat sen vaikka toiselta puolelta pihaa ja tietävät heti mitä se merkitsee. Paikalle on päästävä nopeasti. Ja nopeasti ne tulevatkin. Kanat ovat yllättävän vikkeliä eläimiä, mutta säästelevät juoksulihaksiaan vain korkeampaan tarkoitukseen.

Kuulitko, kilahtiko siellä lapio?

 

Siirsimme viime sunnuntaina vanhan rodo-puskan toiseen paikkaan, kolmekymmentä metriä oikealle. Ystävä valkoisissa tennareissa oli apuna. Puskan uusi paikka on nyt kanahäkin takana, vanhan perennapenkin paikalla. Perennat kokivat kesänaikana kuopivan mullistuksen kun kanat mylläsivät kuivuudesta kärsivän penkin muotopuoleksi.

Työmme oli vain yllättävän hidasta. Sydän ei hennonnut häätää kanoja otolliselta matopaikalta eikä lopulta kärsivällisyyskään. Ne palasivat takaisin joka tapauksessa. Mutta kai se rodokin tykkää kanankakasta? Yksikään kanankoipi ei onneksi katkennut lapion heiluessa ja mahdollisesti viimeistä viikkooaan kotkottavat munahotellin asukkaamme saivat matonsa.

Kyllä, päätös on tehty. Yöt viilenevät ja vihreä vähenee. Harkitsimme munahotellin tuunaamista talviasuttavaksi, mutta tuntuisi väärältä pitää ulkoiluun tottuneita eläimiä pienessä tilassa puoli vuotta odottamassa kevättä.

Haikeaksi se silti vetää. Muistuttelen itseäni siitä että parhaan ymmärrykseni mukaan nuo ovat saaneet elää melko hienon, vaikka kanan ikäpotentiaaliin nähden lyhyen elämän. Loppu tulee olemaan huolella valmisteltu eikä liha mene hukkaan. Sama ei päde moneenkaan munintakanaan. Siitä huolimatta, sydän tässä särkyy. Kammottavaa varmaan olisi jos niin ei kävisi.